Nyt tekemään euroviisu tulos visaa
Kun laulat, sinulla on ystäviä, mutta kun et laula, niin ystäviäkään ei enää ole.
Jos nollatkin sanotaan euroviisuissa, niin VK:n tulos olisi: zero points, zero puäng!
Minulle heräsi tulosten julkistamisen jälkeen ajatus siitä, että euroviisuissa toimitaan samalla tavalla kuin EU:n komissiossa. Muutama päättää ja miljoonat kärsivät.
Eli euroviisujen tulos oli ikäänkuin ennakkoon päätetty jossain. En mitenkään jaksa uskoa siihen, ettei Daruden kappale olisi miellyttänyt ketään ympäri Euroopan.
Euroviisuvoittajan solistin huumetestin tulos negatiivinen
Kilpailun varsinaisesta katastrofituloksesta vastasi Britannia, jonka duo Jemini koki Suomelle perinteisesti varatun kohtalon. Popmusiikin suurvallan Cry Baby -kappale jäi jumboksi, kun pisteitä kertyi täydet nolla. Kyseessä on maan euroviisuhistorian surkein tulos.
Tällä hetkellä vedonlyöntipörssien ykkössuosikki varsin ylivoimaisesti on vuoden 2016 tangokuningatar ja Dannyn avopuolisona tunnettu Erika Vikman. Myös aiempaa UMK-kokemusta kartuttanut Catharina Zühlke on ollut veikkailuissa korkealla. Mutta mitäpä jos tekoäly olisi ottanut paikkansa viisubiisien tekijänä ja sysännyt ihmismuotoiset viisunikkurit syrjään? Tulosta ei välttämättä tarvitse arvuutella, sillä israelilainen runoilija ja koodari Eran Hadas työsti Oraclen kanssa yhteistyössä algoritmin, joka pusersi yhteen niin sanotusti ”täydellisen Euroviisukappaleen”. Mistä tässä on kyse?
Eurooppa oli jälleen täysin sekaisin, kun Euroviisuissa äänestettiin. Noissa äänestyksissä ei ole demokraattista menettelyä käytössä. Kukin saa antaa äänensä niin monta kertaa kuin kerkiää ja lompakko kestää. Onko sellainen tulos oikein saavutettu??
Tässä vetotyypissä voi siis veikata paljon tarkempaa tulosta, eikä pelkästään voittajaa. Eikä sovi unohtaa, että Euroviisut kertoimet voi pompata merkittävästi ylöspäin – jos siis luot H2H-vedon harkiten.
Eli euroviisujen tulos oli ikäänkuin ennakkoon päätetty jossain
2000-luvun alkupuolella Euroviisukarsinnan formaatti toimi siten, että Yle kutsui 12 laulajaa tai yhtyettä kilpaan. Alkukarsintoja oli kolme ja kustakin kaksi pääsi suoraan finaaliin, ja loput kuusi kilpailivat kahdesta viimeisestä finaalipaikasta. Seuraavaksi loput kahdeksan kilpailivat kolmesta viimeisestä finaalipaikasta. Voittaja valittiin yleisön puhelinäänestyksellä. Monimutkaisesta karsinnasta huolimatta tulos useimmiten jäi heikoksi.
Kyseessä on maan euroviisuhistorian surkein tulos
Selitys vallankumoukselliseen viisuvoittajaan juuri vuoden 1998 kilpailussa on kuitenkin äärimmäisen looginen, sillä tuolloin Euroviisujen tulos ratkaistiin ensimmäistä kertaa pääsääntöisesti yleisöäänestyksellä.
Sauliakin hieman harmitti Euroviisujen tulos
Moni äänestää tiettyä maata, ja pistää tämän jälkeen vedon menemään kyseiselle maalle. Euroviisujen markkina kertoimet ennakoivatkin melko tarkasti lopputulosta, joten altavastaajan puolesta ei kannata asettaa vetoja, toisin kuten urheilussa. Sama ilmiö on nähtävissä myös esimerkiksi vaalivedoissa.
Sauliakin hieman harmitti Euroviisujen tulos.
Euroviisut voittaneen italialaisen Måneskin-yhtyeen laulajalle tehdyn huumetestin tulos on negatiivinen. Tiedon julkisti Euroviisut järjestävä Euroopan yleisradioliitto EBU maanantaina.
Romaniaa uhkaa nykymuotoisten Euroviisujen huonoin tulos
Gazassa sotaa käyvän Israelin osallistuminen Euroviisuihin on herättänyt laajaa kritiikkiä sekä Suomessa että kansainvälisesti, ja kilpailua on vaadittu boikotoitavaksi.Viisufinaalin tulos ratkeaa puoliksi ammattilaisraatien, puoliksi yleisöäänestyksen perusteella.
Euroviisuvoittajan solistin huumetestin tulos negatiivinen
Jos Romania karsiutuisi finaalista, se olisi maalle historiallisen huono tulos. Siitä lähtien kun Euroviisuihin tuli mukaan semifinaalikarsinta, Romania on edennyt joka vuosi finaaliin asti. Poikkeuksena tosin on vuosi 2016, jolloin maan osallistuminen evättiin kokonaan Romanian yleisradioyhtiön talousongelmien takia.