Mestarien liigan karsinnat 2024-2025
Kreikkalainen PAOK ja sveitsiläinen Basel kohtaavat Thessalonikissa Kreikassa. Baselilla on huomattavan ongelmallinen tilanne kokoonpanonsa kanssa, joten kreikkalainen isäntä lähtee otteluun ehdottomana suosikkina.
PAOK sijoittui viime kaudella Kreikan liigassa toiseksi kestomenestyjä AEK:n taakse. Mestarien liiga-karsinnoissa joukkue putosi kolmannella karsintakierroksella Ajaxille, hävittyään ratkaisevan ottelun kotonaan 1-2. Kyseessä on siis joukkue, joka pystyy laittamaan Euroopan huippuseurat kovalle koetukselle ja taistelemaan tosissaan paikasta Mestarien liigassa.
Răzvan Lucescu luotsaama PAOK tunnetaan muiden Euroopassa menestyneiden kreikkalaisten joukkueiden kanssa vahvoina puolustuspään joukkueina. PAOK:n joukkueesta, varsinkin puolustuksesta löytyy vanhoja kokeneita konkareita jotka ovat jo parhaat päivänsä nähneet, mutta ovat edelleen huippukunnossa.
Joukkue vahvisti vastikään puolustuslinjaansa ukrainalaisella Evgen Khaceridilla, joka mahdollisesti tulee ohjaamaan puolustuslinjaa Fernando Varelan kanssa, jolla löytyy kokemusta monista Euroopan sarjoista. Hyökkäyksen timantit Dimitrios Pelkas sekä viime kaudella kreikan maalipörssin voittanut serbi Aleksandar Prijovic ovat erittäin vaarallisia maalintekijöitä. PAOK:n miehistöstä puuttuu otteluun lähdettäessä vain pitkäaikaispotilas Dorian Leveque.
Sveitsiläinen kestomenestyjä FC Basel sijoittui niin ikään omassa liigassaan toiseksi, Berniläinen Young Boys veti tällä kertaa pidemmän korren. Basel on erittäin laadukas joukkue joka kuitenkin kärsii tähän kauteen lähdettäessä suurista loukkaantumishuolista. Tämän lisäksi joukkue menetti rutkasti hyökkäysvoimaa kaupattuaan norjalaisen hyökkäjälupauksen Mohamed Elyounoussin englantilaisen Southamptonin riveihin.
Basel menestyi viime kauden Mestarien liigassa odotettua paremmin, kun sen matka tyssäsi vasta neljännesvälierässä Manchester Cityn käsittelyssä. Basel lähtee ehdottomasti tavoittelemaan menestystä tälläkin kaudella Eurokentiltä, mutta kun loukkaantumislistalta löytyy Taulant Xhakan, Eder Balantan sekä joukkueen arvokkaimman pelaajan Silvan Widmerin kaltaisia nimiä, voi joukkueella olla haastavaa. Widmerin poissaolo ei ole varmaa, mutta jättäisi todella suuren aukon Baselin puolustukseen.
Poissaolojen merkitys nähtiin heti Sveitsin liigan avausottelussa viime lauantaina, kun Basel kärsi 1-2 kotitappion melko surkealle St. Gallenille. Joukkueen toivo kreikkalaisten kaadossa onkin viime kauden maalipörssin voittanut nuori Albian Ajeti, joka ei kylläkään tule ottelussa liikaa apuja saamaan.
Kreikka ei ole yhdellekään vierailijalle helppo paikka pisteiden ryöstöön. Kreikkalaiset fanit tunnetaan erittäin ärhäköinä ja joukkueelleen omistautuneina, joka tekee vastustajan pelaamisesta hieman vaikeampaa. Kotietu, sekä Baselin poissaolojen myötä PAOK:lle kallistuva materiaalietu huomioon ottaen PAOK:n kotikerroin kelpaa ehdottomasti tiistain pelitiketille.
Legian joukkue on kivenkova eurojoukkue, joka pelasi viime kaudella Mestarien liigassa ja otti muun muassa tasapeli pisteen Real Madridia vastaan, joten mistään puulaaki porukasta ei todellakaan ole kyse.
Kotimaan liigassa neljä tuoreinta koitostaan voitotta pelannut ja viikko sitten Suomen cupista rankkaritappiolla pudonnut HJK osoitti uutta tulemista keskiviikkona. Latvian mestari RFS joutui purjeeseen pikaisesti, isäntien laitahyökkääjä Anthony Olusanya kaukolaukoi jo kuudennella minuutilla vain täpärästi takanurkan ohi.
Mestarien liigan 3. kierroksen karsinta, 2. ottelut:
HJK aloitti jalkapallokautensa kansainvälisen urakan onnistumisella. Avauksessaan Mestarien liigan ensimmäisellä karsintakierroksella se löi latvialaisen Rigas Futbola skolan 1–0. Klubin jatko-ohjelma ratkeaa ensi viikon tiistaina toisen osaottelun myötä.
Mestarien liigan otteluihin pääsee lyömään vetoa muun muassa aina tutuista peruskohteista (mm. voittaja-, tasoitus-, maalimäärä-, ajanjaksovedot), kuin myöskin jos jonkinnäköisistä erikois- ja tilastokohteista (mm. pelaajaspesiaalit, kulmapotkujen määrä). Lisäksi erilaiset kausivedot, kuten mestarin veikkaaminen on suosittua. Valikoima on kaikilta osin erittäin monipuolista ja siksi Mestarien liiga onkin unelmasarja vedonlyöntiin, betsaili sitten enemmän viihdemielessä, tai vaikka ammattimaisemmin.
Naisten Mestarien Liigan finaalit ovat todellista urheilujuhlaa. Mestarien Liiga pelit tv kerää valtavat määrät katsojia ja stadionit täyttyvät faneista. Turnauksen kasvava suosio on osoitus naisten jalkapallon arvostuksen noususta.
Mestarien liigan karsinnat pelataan neljän joukkueen turnauksina, joiden voittajat etenevät Euroopan 32 parhaan seurajoukkueen joukkoon. Suomalaisten lisäksi jatkopaikasta kilpailevat Pohjois-Irlannin, Irlannin ja Puolen mestarijoukkueet. Vuosi sitten PK-35 Vantaa jäi Mestarien liigassa ensimmäistä kertaa karsintavaiheeseen. Nyt Punamustien tavoitteena on edetä vuoden tauon jälkeen jälleen jatkopeleihin.
Joukkue oli viime kaudella mukana Mestarien liigan lohkovaiheessa.
Mestarien liigan liigavaiheeseen pääsy edellyttää HJK:lta neljän kierroksen selvittämistä. Karsintajärjestelmä on viime vuosilta tuttu, mutta syksyllä itse kilpailut uudistuvat.
Mestarien liigan kilpailuformaatti muuttuu kaudesta 2024-25 lähtien.
Voittajat etenivät mestarien reitin toiselle karsintakierrokselle. 12/14 häviäjää eteni Konferenssiliigan mestarien reitin toiselle karsintakierrokselle. 2/14 häviäjää eteni suoraan Konferenssiliigan mestarien reitin kolmannelle karsintakierrokselle. HJK oli juurikin toinen vapaalipun suoraan kolmannelle kierrokselle saaneista.
Koripallon Mestarien liigan karsinnat alkavat.
Enää ei pelata pääsystä lohko- vaan liigavaiheeseen. Eli lohkot poistuvat, ja tilalle tulee 36 joukkueen ”liiga” yhteisinä sarjataulukkoineen. Samalla otteluiden lukumäärä Mestarien liigassa ja Eurooppa-liigassa kasvaa kuudesta kahdeksaan.
Mestarien Liiga, toinen karsintakierros
Mestarien liigan karsinta-aikataulu
1. kierros: 9./10.7. ja 16./17.7.
2. kierros 23./24.7. ja 30.7./31.7.
3. kierros 6./7.8. ja 13.8.
4. Playoff-kierros 20./21.8. ja 27./28.8.
Karsintakierrokset aloittavat Mestarien liigan.
Voittajat etenivät kolmannelle karsintakierrokselle. Mestarien reitin häviäjät etenivät Eurooppa-liigan mestarien reitin kolmannelle karsintakierrokselle. Liigareitin häviäjät etenivät Eurooppa-liigan pääreitin kolmannelle karsintakierrokselle.
Mestarien liiga 2024/2025 tulokset, Jalkapallo Eurooppa
Neljännelle karsintakierrokselle eli Play-off-kierrokselle osallistui yhteensä 14 joukkuetta, joista kymmenen pelasi mestarien reitillä ja neljä liigareitillä.