Slottikuninkaan viisi vinkkiä onnistuneen pitkävedon tekemiseen:
Koska nykyään voi veikata myös netissä, lisäksi netissä voit hyödyntää , niin se on tietysti helpompaa kuin se miten ennen pystyi vain veikkaamaan. Kun tekee sen netissä, niin voi vaikka ensin katsoa tietoja muualta esimerkiksi miten kohteena olevat joukkueet ovat pärjänneet. Joukkueesta on voitu kertoa vaikka uutisia, jotka vaikuttavat heidän pelaamiseen. Netissä on paremmin myös aikaa tehdä vetolappu, kun ketään ei ole jonossa takana odottelemassa. Pitkävedon saa mietittyä rauhassa ja ei ole kiire kuin silloin, jos kohde on sulkeutumassa. Myös panosten miettiminen on helpompaa, kun tekee pitkävedon netissä. Panoksia voi kokeilla muutella ja katsoa mikä loppusumma sopii itselle parhaiten. Jos menee tekemään pitkävedon ns. vanhanaikaisesti paikan päälle johonkin vedonlyöntipaikkaan, niin on vaikeampi vertailla panoksia ja se pitää oikeastaan miettiä jo etukäteen. Netissä kuitenkin pitää huolehtia, että paikassa jossa tekee pitkävedon, on tarpeeksi rahaa siirrettynä.
Tämän takia me olemme panostaneet pienten lajien expertteihin, koska nimenomaan heiltä saadaan harrastepelaajille laadukkaat veikkausvihjeet, joilla tehdään erittäin hyvää tulosta pienilläkin panoksilla.
Vaikka Suomessa aika moni tekee pitkävetoa Veikkauksen kautta, niin tämä ei ole ainoa paikka. Pitkävetoa voi tehdä myös monella nettikasinolla. Koska on monella nettikasinolla, niin tietysti myös pitkävetoa. Sitä ei kuitenkaan välttämättä kutsuta samalla nimellä kaikissa. Esimerkiksi Vonbets, Unibet, Betsson ja NordicBet tarjoavat vedonlyöntiä ja ne ovat meille suomalaisille tuttuja vedonlyöntipaikkoja.
Tunnista parhaat pitkävetovinkit:
Jos on haussa, pysy kuulolla. Jos haluaa hyvän kertoimen pitkävetoon, niin ei suinkaan kannata veikata kohteista niitä joilla on hyvä kerroin, koska ne todennäköisesti osuvat väärin. Kannattaa valita suurin osa kohteista siten, että ne ovat aika varmoja. Sitten jos jossakin on vähän parempi kerroin ja luulee että se voisi silti osua oikein, niin valitsee vain yhden tain muutaman sellaisen. Jos se sitten menee oikein ja ne helpot kohteetkin osuvat oikein, niin voi voittaa ihan hyvällä kertoimella pitkävedon, koska ainakin yhden kohteen kerroin on ollut suuri ja silläkin on kerrottu kerrointa. Lue lisää pitkävetovihjeistä meidän artikkelista.
Tietenkään aivan mitä tahansa netissä vastaan tulevia vinkkejä ei kannata hyödyntää, sillä kaikki vinkkaajat eivät suinkaan ole asiantuntevia. Pitkävetovinkit kannattaa etsiä luotettavasta lähteestä ja katsoa, että vinkistä löytyy riittävästi faktapohjaista taustatietoa ja perusteluita. Tykeimmät pitkäveto vihjeet löydät Uhmapelaajien terävän vihjetiimin kynäileminä lähestulkoon vuoden jokaisena päivänä!
Ulkomaiset vedonlyöntisivustot tarjoavat useimmiten Veikkausta parempia kertoimia eikä unohdeta myöskään uusille ja säännöllisesti myös vanhoille asiakkaille tarjottavia etuja. Isompi kerroin tietää totta kai enemmän rahaa vedon osuessa, joten kannattaa pelata aina korkeinta saatavilla olevaa kerrointa. Uhmapelaajien vihjetiimi tarjoaa aina veikkausvihjeet parhailla saatavilla olevilla kertoimilla!
Pitkävetoa pelataan usein Veikkauksen kautta. Se on oikeastaan Veikkauksen itse keksimä nimitys tälle veikkausmuodolle. Sitä voi kuitenkin joillakin nettikasinoillakin tehdä, mutta joskus eri nimellä. Nimi ei ole tärkeä, vaan se miten sitä pelataan ja mikä tekee pelistä juuri pitkävedon. Pitkävedossa veikataan siis 1×2 tekniikalla, kumpi joukkue voittaa ja kumpi häviää vai tuleeko tasapeli. Esimerkiksi Veikkaus ottaa tarkoin selville mikä näistä vaihtoehdoista on todennäköisesti oikein. Sen perusteella Veikkaus antaa eri vaihtoehdoille eri kertoimet. Pitkävetoa voi pelata siten, että pelaa vain yhtä kohdetta eli veikkaa vian yhtä ottelua. Silloin kerron on kuitenkin yleensä aika pieni ja onko siinä silloin mitään järkeä. Mutta jos kerroin on vaikka kaksi ja on aivan täysin varma tuloksesta, niin on aika hyvä mahdollisuus tuplata oma panoksensa. Mutta aina voi veikata väärin ja hävitä rahansa. Jos vaikka veikkaa yhtä kohdetta sadalla eurolla ja kerroin on alle kaksi, niin ei voittoa kovin paljoa tule siihen nähden kuinka suuren riskin on ottanut eli laittanut aika paljon rahaa peliin. Pitkävedossa kannattaa siis pelata useampaa kohdetta kerralla, koska kaikkien niiden kertoimet kerrotaan keskenään. Silloin voi jo euron panoksella voittaa suuren summan, jos kaikki kohteet on veikannut oikein. Euron pelimaksu on veikkauksella se pienin mahdollinen määrä pitkävedossa. Kuitenkin yhden kohteen panos voi olla minimissään vain 10 senttiä, vaikka koko pelin maksun pitää olla euron verran vähintään.
Suomen suurin veikkausvihjesivusto ja parhaat pitkävetovihjeet
Jalkapallo on ehdottomasti suosituin veikkauskohde varsinkin maailmalla, mutta myös Suomessa. Lajin parissa sattuu ja tapahtuu joka vuosi. Varsinkin vuoden 2021 MM-kisat yllättivät monet, sillä monet aiemmin heikosti pelanneet joukkueet nousivat korkeille sijoille.
200€ veikkausbonus ensitalletuksella
Tästä syystä parhaat pitkävetokohteet löytyvät usein jalkapallosta, jääkiekosta ja pesäpallosta. Pitkävetoa voi kuitenkin lyödä myös pienemmissä lajeissa, kuten salibandyssä tai suosiotaan kasvattavassa e-urheilussa. Jalkapallon pitkävetokohteet ovat ylivoimaisesti suosituimpia niin Veikkauksella kuin kansainvälisillä vedonlyöntisivustoilla. Esimerkiksi Valioliigan kohteet ovat erittäin suosittuja pitkävetokohteita.
Yksikään vihje ei ole varma, ei edes parhaat pitkävetovihjeet.
Pitkävetoa voi siis pelata ainakin nettikainoilla ja Veikkauksella. Veikkauksen vetona sen voi käydä tekemässä oikeassa pelipaikassakin, joita on esimerkiksi R-kioskeilla. Silloin kannattaa miettiä jo etukäteen mitä haluaa veikata ja millä rahamäärällä. Ainakin jos paikassa on paljon muitakin asiakkaita. Myös pelinmyyjä auttaa vedon teossa ja paikoissa on myös yleensä lappuja, joista saa apua pitkävedon tekemiseen. Kuitenkin nykyään helpointa on käyttää tähän nettiä ja tehdä veto sen kautta ja saa tehdä sen rauhassa vaikka omalla kotisohvalla kannettavalla tietokoneella tai muulla älylaitteella.
Hyödynnä veikkausvihjeet harkiten ja maltillisesti panostaen!
Kuten jo aiemmin mainitsimme, pitkävedon historia juontaa juurensa jo melkein 20 vuoden taakse, kun Veikkaus lanseerasi sen ensimmäistä kertaa Suomessa marraskuussa -93.
Veikkaus perusti Pitkävedon vuonna 1993.
Kun esimerkiksi Veikkaus päättää mitkä ovat pitkävedon kertoimet, heidän päätökseensä vaikuttavat monet asiat. He ottavat huomioon lähes kaiken eli joukkueiden menestyksen sarjassa, joukkueen senhetkisen kunnon ja joukkueiden aiemmat keskinäiset ottelut. He eivät jätä myöskään huomioimatta joukkueen jäsenten loukkaantumisia ja sitä että jos jollakin pelaajalla on siihen peliin vaikkapa pelikielto. Nämä ovat juuri ne asiat, jotka nettiä itsekin selaamalla saa selville. Jos kuitenkin on tiedossa jotain mitä kaikki eivät hoksaa ja Veikkauskaan ei ole hoksannut, niin saattaa olla hyvät mahdollisuudet veikata oikein joukkuetta jonka ei pitäisi voittaa. Silloin kerron on tietysti korkeampi kuin veikkaisi Veikkauksen määrittelemää voittajaa.