Koripallon EM-karsinta LIVE: Serbia - Suomi


Marraskuun EM-karsintaikkunan ensimmäinen ja kaikkiaan kolmas EM-karsintakierros sujui pitkälti ennakkosuosikkien merkeissä. Susijengin kanssa samassa lohkossa pelaava Serbia takoi Tanskan kanveesiin Kööpenhaminassa, kun taas Viro osoitti toipuneensa Jukka Toijalan lähdöstä peittoamalla Puolan Wloclawekissa.


Isot loukkaantumiset ovat siinä mielessä ikäviä, että Susijengillä häämöttävät olympiakarsinnat heinäkuun alussa. Tuovi kertoi keskittyvänsä nyt paikalla oleviin pelaajiin.

Neljä EM-isäntämaata on ripoteltu eri lohkoihin sellaisten joukkueiden kanssa, joiden kisapaikka ei ole varma. Niinpä Suomikin pelaa esimerkiksi Euroopan ja maailmankin tähtiluokan koripallomaata eli Serbiaa vastaan. Jää nähtäväksi, kuinka kovatasoisia pelaajaryhmiä vaikkapa juuri Serbia saa jalkeille.

Koripallon Maaottelut: EM-karsinta: Serbia - Suomi. Katso lisätiedot!

Susijengin pelaajista on kuulunut tällä viikolla myös ikäviä loukkaantumisuutisia. OIivier Nkamhoua meni ranneleikkaukseen Yhdysvalloissa. .

Kisaisäntien lohkoista kisapaikkansa tienaa isäntämaan lisäksi kaksi parasta joukkuetta.Vaikka Susijengin paikka EM-kisoissa ei riipu karsinnoista, vaikuttavat karsintojen tulokset ranking-sijoituksiin, itse kisojen lohkojakoon sekä siihen mitkä maat saavat ohittaa seuraavien MM-kisojen esikarsinnat.Karsintaottelut pelataan kolmessa ikkunassa, joista jokaisessa kaikki maat pelaavat kaksi ottelua.

Maanantaina Susijengi pelaa kotonaan Tanskaa vastaan. Tanska voitti karsintojen avauspelissään kotonaan Georgian. Tanskan tähtipelaaja on päävalmentaja Tuoville hyvin tuttu. Gabriel ”Iffe” Lundberg pelaa Virtus Bolognassa, jossa Tuovi toimii ykkösapuvalmentajana.

Susijengi ja Georgia ovat nimenneet kahdentoista pelaajan miehistönsä sunnuntai-iltapäivänä Suomen aikaa Tbilisissä pelattavaan EM-karsintaotteluun. Susijengissä nähdään sunnuntaina miesten maaotteludebyytti, kun Salon Vilppaassa erinomaisen syyskauden pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 17, pelaa ensimmäisen A-maaottelunsa.


Suomen hyvä esitys ei riittänyt koripallon EM-kisoissa

Huudettavissa on Susijengin Game Worn -pelipaitoja, joita on käytetty arvokisoissa vuoden 2013 EM-kisoista aina vuoden 2023 MM-kisoihin. Huutokaupan tuotto käytetään nuorten maajoukkuerahastoon, joka jakaa vuosittain stipendejä nuorten maajoukkuepelaajille.

Susijengi taisteli pitkään voitosta kuuden MM-hopeamitalistin ..

Suomi järjesti jymy-yllätyksen koripallon EM-karsinnoissa lauantai-iltana. Suomi nappasi avausvoittonsa kukistamalla Serbian huikean taistelun jälkeen lukemin 80-77 (40-39).

Suomi menetti pallon ottelussa 18 kertaa

1960-luvun alussa maajoukkuetta nuorennettiin ja uusia pelaajia ajettiin sisään joukkueeseen. Tulosta ei kuitenkaan näkynyt vielä eikä , joissa Suomi sijoittui neljänneksitoista. Päävalmentajana toiminut luotti joukkueeseensa ja halusi lähettää sen . Olympiakomitea suostui maksamaan matkan sillä ehdolla, että Suomi selviytyisi olympialaisiin. Karsinnoissa Suomi voitti lohkonsa ilman tappioita. Ratkaisevassa ottelussa Suomi kohtasi , jonka joukkue voitti loppukirin ansiosta. Voitto varmisti myös Suomen pääsyn olympialaisiin. Suomen koripallomaajoukkue onkin edelleen ainoa suomalainen palloilujoukkue, joka on selviytynyt karsintojen kautta olympialaisiin. Suomi aloitti voitolla . Toisessa ottelussa Suomen joukkue kohtasi ja johti ottelua alussa. Yhdysvallat kuitenkin voitti ottelun luvuin 51–77. Viimeisessä alkusarjan ottelussa Suomi hävisi , mihin kaatuivat mahdollisuudet mitaleille. Jatkolohkossa Suomi voitti ja , ja joukkue pääsi pelaamaan sijoista 9–12. Ensimmäinen sijoitusottelu päättyi tappioon vastaan. Sijoista 11–12 käydyssä ottelussa Suomi voitti 73–72 .

Serbia otti samalla ottelussa 16 hyökkäyslevypalloa

Kivikova Serbia näytti Susijengille, että maailmanluokan joukkue pystyy loistavaan peliin, vaikka lähes kaksi joukkueellista maan parhaita pelaajia ei ole käytettävissä. Vieraat voittivat Suomen Espoossa EM-karsintojen avauspelissä peräti numeroin 58-80. Suomi - Serbia 58-80 Ottelun tilastot Ottelu ratkesi jo hyvin varhain, kun Suomi...

MM-hopeamitalisti Serbia suursuosikkina perjantai-illan otteluun

Koripallon EM-karsintaottelu Serbia - Suomi.

Suora lähetys Yle TV2 klo 18:50 alkaen.

Susijengi kohtaa kotonaan isännöimässään EM-karsintakuplassa Georgian ja Serbian. Mukana ensimmäisiä maaotteluitaan lähes kahteen vuoteen odottava maajoukkueen luottomies Petteri Koponen.

Susijengin kotiluolan ovet ovat säpissä, mutta matsit voi jännittää livenä omalta kotisohvaltaan.

Nyt on hyvää aikaa laittaa kotikatsomot kuntoon iltaa varten: sonnustaudu siis susikuoseihin, ulvo etänä ja poustaa kuva omasta kotistudiostasi aihetunnisteella ja - lisää kuva .

Kaikki kuvan lähettäneet osallistuvat viiden aidon Susijengin pelipaidan arvontaan.

Jos poustaat Instagramissa, niin muista käyttää aihetunnisteita #susijengi ja #6pelaaja.