Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024


Vuoden 2016 presidentinvaalit, Trump ja hänen ”Amerikka ensin” -ulkopolitiikkansa muutti kuitenkin tilanteen perusteellisesti. Tavoitteita ei hylätty kokonaan, mutta hallinto jätti ne periaatteessa huomiotta, koska niillä ei ollut sen mielestä mitään merkitystä Yhdysvalloille.


Yhdysvaltain presidentinvaalit ratkaistaan vaa'ankieliosavaltioissa – ja niin on käynyt aina 1700-luvulta lähtien, jolloin Yhdysvaltain vaalitavasta päätettiin.

Koska kestävän kehityksen tavoitteita pidetään sisäisesti ensisijaisesti globaalina kehityskehyksenä, Yhdysvaltain kotimaiset virastot eivät ole koskaan täysin omaksuneet kestävän kehityksen tavoitteita toimintansa kannalta merkityksellisenä. Huolimatta presidentti Obaman selkeästä sitoutumisesta hallinto ei toimikautensa aikana vuonna 2016 koskaan kutsunut koolle kabinettien päälliköitä tai kotimaisten osastojen johtoa kuulemaan ohjeita näiden rooleista ja vastuista tavoitteiden saavuttamiseksi. Näin ollen edes ennen vuoden 2016 presidentinvaaleja ja sitä seurannutta siirtymistä Trumpin hallintoon tavoitteet eivät koskaan saaneet korkean tason poliittista huomiota sisäpoliittisen johdon keskuudessa.

Yhdysvaltain presidentinvaalit

Marraskuun 2024 presidentinvaaleissa kohtaavat paluuta valtaan tavoitteleva republikaanien Donald Trump ja Bidenin tilalle demokraattien ehdokkaaksi nouseva varapresidentti Kamala Harris.

Yhdysvaltalainen uutiskanava CNN on julkistanut ennusteensa ja julistaa Joe Bidenin voittavan Yhdysvaltain presidentinvaalit. Myös New York Times

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024 olivat järjestyksessään 60. , jotka järjestettiin tiistaina 5. marraskuuta. Vaaleissa valittiin ja kaudelle 2025–2029. Voittajaksi valikoitui toiselle, ei-peräkkäiselle kaudelle pyrkinyt republikaanien vastassaan demokraattien , joka nousi ehdokkaaksi, kun istuva presidentti vetäytyi ehdokkuudesta heinäkuussa. Trump aloittaa virassaan 20. tammikuuta 2025.

Yhdysvaltain presidentinvaalit järjestetään tiistaina 5. marraskuuta 2024. Pressakisa käy hurjan kuumana Trumpin ja Harrisin välillä, kun aikaa isoon päivään on enää tunteja. Lue lisää artikkelistamme ja lyö vetoa aiheesta! Kuva: UPI / Alamy Stock Photo


Yhdysvaltojen presidentinvaalit 2024

Seuraavat USA presidentinvaalit 2024 on pian täällä. Maan historian 60. presidentinvaalin virallinen vaalipäivä on tiistaina 5. marraskuuta 2024, ja niissä valitaan presidentti kaudelle 2025-29.

Yhdysvaltain presidentinvaalit: Vaalien taustaa ja historiaa

Yhdysvaltojen presidentinvaalien lopputuloksella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia globaalille taloudelle ja suomalaisiin yhtiöihin. Kotimaisia osakkeita omistavan kannattaa olla hereillä, mutta liikaa ei ole syytä spekuloida.

Valmistaudu Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin

Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat 5. marraskuuta 2024. Kärkiehdokkaiden Kamala Harrisin ja Donald Trumpin kamppailu voitosta on sekä vedonlyöntikertoimien että gallupien perusteella edelleen tiukka, vaikka Trump onkin noussut viime viikkoina niukasti ennakkosuosikiksi.

Yhdysvaltain presidentinvaalit | Uusi Suomi

Talous, abortti ja maahanmuutto ratkaisevat Yhdysvaltojen syksyn presidentinvaalit, arvioi Helsingin Sanomien toimittaja ja entinen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Anna-Sofia Berner. Asiakysymysten ohella amerikkalaista vaalikampanjaa käydään myös mielikuvien ja tunteiden voimalla. Jotkut yhdysvaltalaismediat ovatkin ristineet syksyn presidentinvaalit ”fiilisvaaleiksi” (vibes election).Bernerin kanssa asiakysymyksistä ja viboista keskustelemassa Iltalehden Joonas Lehtonen.

Yhdysvaltojen presidentinvaalit

Mikä on rahan merkitys Yhdysvaltain presidentinvaaleissa? Voittaako se, jolla on eniten laittaa rahaa kampanjointiin, vai voiko pienemmällä budjetilla päästä vallan kahvaan? Kuka saa lahjoittaa kampanjaan ja kuinka paljon? Maailman politiikan professori Teivo Teivaista haastattelee Iltalehden ulkomaantoimittaja Heikki Mulari.

Yhdysvaltain presidentinvaalit – Aihe

Vuoden 2024 presidentinvaalit ovat monella tapaa varsin kriittinen hetki Yhdysvaltojen historiassa. Ne eivät ainoastaan määritä maan poliittista suuntaa, vaan myös heijastavat syvää jakautumista, joka on juurtunut moniin amerikkalaisen yhteiskunnan osa-alueisiin.