Innovatiivisen hankinnan kohdetta voidaan jäsentää seuraavasti:


Siksi innovaatioiden parissa työskentelevien tiimien on pystyttävä liikkumaan nopeasti, sopeutumaan ympäristöönsä, sekä tekemään päätöksiä riippumatta organisaation perinteisistä toimintatavoista. Yritysten ei myöskään tulisi pakottaa samoja sääntöjä ja prosesseja kaikkiin organisaation osa-alueisiin.


Keskeistä innovaatioprosessissa on innovaatioiden diffuusio. Innovaation diffuusiolla tarkoitetaan omaksuttavan asian siirtymistä osaksi omaksujatahon toimintakulttuuria. Diffuusiotutkimuksessa tarkastellaan esim.

Yksi askel kohti innovatiivisempaa organisaatiota on rakentaa niin sanottu kaksikätinen (ambidextrous) organisaatio, joka keskittyy samanaikaisesti sekä Kaksikätisessä organisaatiossa uudet liiketoiminta-alueet ovat riippumattomia jo olemassa olevista alueista.

Useimmiten kyse on vain uskottelusta, ei innovaatiosta.

Oikeanlainen auttaa sekä löytämään oikeantyyppiset ihmiset että pitämään ne. Innovatiivinen kulttuuri mahdollistaa henkilöstöön liittyvien valmiuksien hankkimisen ja kannustaa oikeanlaisiin toimintatapoihin.

Innovaation diffuusioteoria soveltuu erinomaisesti innovaatioprojektien onnistumisen arvioimiseen (ks. esim. Pernaa, 2011; Pernaa & Aksela, 2013a). Diffuusioteoria antaa innovaattorille konkreettisia työkaluja innovaatioprosessin tilan arvioimiseen. Diffuusioteorian avulla saadaan vastauksia mm.:

Kun nämä asiat tunnetaan, niin innovaatioprosessia pystytään hallitsemaan ja nopeuttamaan. Innovaatiotyöstä opitaan ja se voidaan toistaa toisenlaisessa innovaatiokontekstissa.

Innovatiivisuutta käytetään myös usein virheellisesti jonkun asian, kuten esim. pelin tai vaikka ohjelmiston, ominaisuuksien kuvaamiseen. Puhutaan esim. innovatiivisesta ohjelmistosta. Tällä viitataan lähes poikkeuksetta keksintöihin joilla on kaupallistamispotentiaalia. Todellisuudessa innovatiivisia asioita ei ole olemassa. On vain tarpeita, joihin kehitetään ratkaisuja. Yhden omaksujatahon tarve ei ole koskaan täysin samanlainen kuin jonkin toisen omaksujatahon tarve, minkä vuoksi jotakin asiaa tai keksintöä ei voi väittää innovatiiviseksi.


Innovaatioiden diffuusiota edistävä hankinta

Aidossa innovaatio- tai kehitys- ja kokeilukulttuurissa ideat eivät suodatu hierarkioihin, vaan myös ruohonjuuritason ideat saadaan ylimmän päätöksentekijän tietoon ja käsiteltäväksi.

innovatiivinen yrittäjyys) (Aldrich & Martinez, 2001).

Jotta tavoitteet voidaan saavuttaa, tulee innovaatiotoiminnan olla linjassa strategian kanssa. Johdon tehtävä on ohjata innovaatioita niille osa-alueille, joista on eniten hyötyä koko organisaatiolle. Yrityksen tulee myös tarjota työntekijöilleen riittävästi vapauksia innovoida.

Luovuutta tai innovaatioita ei voi pakottaa – eikä kannatakaan.

Denningin (2004) mukaan innovointi on ensisijaisesti koulutuskysymys. Innovointi on taito, jonka voi oppia. Jos ymmärtää, että innovaatio on prosessi jota voi tukea ja nopeuttaa, on jo pitkällä. Denning on kehittänyt innovointikoulutuksen tueksi opetusmallin, joka koostuu kahdeksasta innovaatiotoiminnasta. Kyseisessä mallissa innovaatiotoiminnat on jaettu kolmeen pääryhmään: I keksintö, II käyttöönotto ja III diffuusion tukeminen. (Denning, 2012)

💡Opi innovaatiomenetelmistä webinaaristamme

Kulttuuri ei muutu hetkessä, ja siksi matka oikeaan suuntaan kannattaa palastella pienemmiksi kokonaisuuksiksi, jotka voi ottaa haltuun yksi kerrallaan. Näkemyksemme mukaan innovatiivisia yrityksiä yhdistävät seuraavat kahdeksan hyvettä:

Tekes ei tiedä mitä innovaatio tarkoittaa:

Joissain tapauksissa innovaatio syntyy ”vahingossa” ja luo uusia mahdollisuuksia. Näiden mahdollisuuksien ollessa tarpeeksi houkuttelevia, voidaan strategiaa muuttaa. Tällaiset muutokset ovat kuitenkin melko harvinaisia, ja niihin on käytännössä mahdotonta valmistautua etukäteen.

Suomen akatemiakaan ei tiedä mistä innovaatioissa kyse:

Luomme mittaustulosten pohjalla, yhdessä organisaation avainhenkilöiden kanssa, yksityiskohtaisen kehittämissuunnitelman, joilla voidaan tehokkaimmin parantaa organisaation innovatiivisuutta