Naisten Ykköspesiksessä pelaa 17 joukkuetta kaudella 2025.
Jaksovoittojen ollessa tasan supervuoro on ratkaissut pesäpallo-ottelun voittajan kaudesta 1990 lähtien. Jatkossa näin ei tapahdu Superpesiksen, Ykköspesiksen ja nuorten Superpesiksen [...]
Superpesisseuran kakkosjoukkueella ei ole Ykköspesiksessä osallistumisoikeutta sarjan ylempiin jatko-otteluihin eikä sitä tämän vuoksi oteta huomioon sijoituksia määriteltäessä runkosarjan päättymisen jälkeen (kilpailumääräykset §42), joten Kirittäret Talent, SMJ tai Porin Pesäkarhut Akatemia ei voi osallistua mahdollisiin nousukarsintapeleihin.
Molemmista lohkoista kaksi viimeiseksi sijoittunutta joukkuetta pelaavat keskenään putoamiskarsinnan paras kolmesta -järjestelmällä. Putoamiskarsinnan voittajat jatkavat Ykköspesiksessä ja häviäjät putoavat Suomensarjaan kaudelle 2025.
Keskustelua miesten ykköspesiksestä ja sen joukkueista.
Miesten Ykköspesis on ollut tänä syksynä komeissa otsikoissa. Olisi hienoa sanoa, että Pesäpalloliitto on viimeinkin herännyt ja ymmärtänyt Ykköspesiksen arvon, mutta todellisuudessa Ykköspesiksen myötätuulen takana ovat ennen muuta seurat itse.
Varmasti Pesäpalloliitto ja Superpesis Oy on olleet tukemassa Puna-Mustien ja samalla Helsingin nousua kohti Superpesistä, mutta kokonaisuutena ottaen Pesäpalloliitto on laiminlyönyt vuosikausia Ykköspesiksen kehittämistä.
Naisten ykköspesis pelataan kaudella 2024 kahdessa lohkossa. Kirittäret Talent pelaa Etelälohkossa, jonka muodostavat KirittäretTalent, Ikaalisten Tarmo, Jalasjärven Jalas, Janakkalan Jana, Kuusankosken Puhti, Laitilan Jyske, Lappeenrannan Pesä Ysit ja Porin Pesäkarhut-Akatemia.
On hyvä kysymys, muuttuuko Ykköspesiksen asema oikeasti Pesäpalloliitto-vetoisena tulevaisuudessakaan. Paljon todennäköisemmin tilanteeseen saataisiin muutos, jos Superpesis Oy ottaisi siipiensä suojaan myös Ykköspesiksen ja kahta ylintä sarjatasoa kehitettäisiin yhtenä kokonaisuutena.
Kansallislajimme pesäpallon Ykköspesiksen virallinen Facebook-sivu
Naisten Ykköspesiksen joukkueet on jaettu yhdeksän joukkueen etelälohkoon ja kahdeksan joukkueen pohjoislohkoon. Oman lohkon sisällä pelataan kaksinkertainen sarja ja toisen lohkon joukkueita vastaan kertaalleen. Ottelumäärä on etelälohkossa 24 ja pohjoislohkossa 23 joukkuetta kohden.
Miesten Ykköspesis 2024, info, pelaajat
Iiro Nokkala, Aleksi Vainio ja Juuso Keski-Koukkari ovat kaikki Superin tasoisia pelaajia ja kovia vahvistuksia Ykköspesikseen. Uusi pelinjohtaja Jussi Muilu vei aikoinaan Jyväskylän Lohen yhden kotiutuskisan päähän Superiin noususta ja ensi kaudella hänellä on Kirin kanssa mahdollisuus lyödä asiat pykälää paremmaksi.
Miesten Ykköspesiksessä on mukana 12 joukkuetta kaudella 2024
KaMan, Kossun ja Kirin suurimmat haastajat ovat Puna-Mustat ja Kouvola. Kouvolan ongelmana on se, ettei se voi KPL:n kakkosjoukkueena nousta Superiin, mutta materiaalinsa puolesta joukkue kuuluu ilman muuta Ykköspesiksen TOP5-seuroihin.
Ylen uutiset aiheesta ”Ykköspesis” nopeasti ja luotettavasti.
Naisten Ykköspesiksen pudotuspelit pelataan paras kolmesta -järjestelmällä ja Superpesis-karsinta paras viidestä -järjestelmällä. Kotietu on runkosarjassa paremmin sijoittuneella ja Superpesis-karsinnassa Superpesis-joukkueella. Seuralla, jolla on jo joukkue Superpesiksessä, ei ole osallistumisoikeutta. Ykköspesiksen ylempiin jatko-otteluihin eikä sitä oteta huomioon runkosarjan jälkeisiä sijoituksia määriteltäessä.
Pesäpallo: Ykköspesis 2024 live
Etelälohkossa 9. sijoittunut joukkue putoaa suoraan suomensarjaan kaudelle 2026. Lohkoissaan 7. ja 8. sijoittuneet joukkueet pelaavat lohkon sisällä putoamiskarsinnan paras kolmesta -järjestelmällä. Putoamiskarsinnan voittajat jatkavat Ykköspesiksessä ja häviäjät putoavat suomensarjaan. Kotietu on ru
Otteluohjelma – KirittäretTalent Ykköspesis 2024
Miesten joukkueelle ei tässä jaossa enää riittänyt kuvakortteja. Päättyneen kauden joukkueesta lähti Miska Mäkiviidan, Ville Soinin ja Tepon veljesten, Justuksen ja Rasmuksen, johdolla useita avainpelaajia ja Maila-Jussit nuorentuu ja heikkenee ensi kaudeksi selvästi. Lyhyellä matematiikalla se tietää vaikeaa kautta, koska Maila-Jussit säilytti nytkin paikkansa Ykköspesiksessä vasta karsintojen kautta.