NHL:n pistepörssi | Tilastot, maalit, syötöt ja tehopisteet
NHL:n kaikkien aikojen pistepörssi on täydellisesti yhden miehen show, mutta mahtuu listalle myös muita legendaarisia pelureita. Tässä TOP5!
Kun NHL:n pistepörssiä käy näiden kolmen viime kauden, ja muutamien kuluvan kauden, pelien osalta läpi, Patrik Laineen suuntaan hattu nousee entistä korkeammalle maalipörssin osalta: hän on edelleen erittäin nuori pelaaja, vaikeudet kuuluvat etenkin alkumatkaan ja siitä huolimatta hän on tehnyt kaikista NHL-pelaajista viidenneksi eniten maaleja – tarkalleen ottaen 113 osumaa.
Nuoret suomalaispelaajat ovat aivan viime kausina tehneet valloitusretkeään kohti NHL:n pistepörssin kärkisijoja, mutta käytännössä ottaen lähestulkoon jokaisen nykyisen suomalaistähden NHL-ura on vielä sen verran nuori, että esimerkiksi tulokaskaudet estävät nousun näiden kolmen viime kauden yhteispistemäärien osalta aivan terävimpään kärkeen.
tässä suomalaisten NHL-pistepörssi
Miltä näyttää NHL-pistepörssi kolmen viime kauden ajalta, laskien mukaan tämän kauden muutamat pelit? Suomalaisilla ei ole asiaa kärkeen – vielä.
Listan ainoa eurooppalaispelaaja tulee Tshekistä ja tässä kohtaa kenellekään tuskin tarvitsee kertoa nimeä. Vieläkin uraansa jatkava Jaromir Jagr on kaikkien aikojen eurooppalainen NHL:ssä. Rapakon takana pelaajaura tuskin enää jatkuu, joten 2000 pisteen rajapyykki tuskin tulee rikkoutumaan, mutta se tuskin legendaa haittaa. Jagr kuuluu legendaariseen kolmen kullan kerhoon, sillä miehen tililtä löytyy niin Stanley Cup, olympia- kuin MM-kultakin.
Miltä näyttää NHL-pistepörssi tasaviisikoin pelatessa? Niin erilaiselta, että pistepörssin TOP 30:sta ainoastaan Mikko Rantasen sija pysyi ennallaan.
Viimeistä sopimuskauttaan pelaavan suomalaistähden edellä NHL:n pistepörssissä on vain seurakaveri Nathan MacKinnon, joka on kerännyt 50 pistettä. MacKinnon keräsi Predatorsia vastaan tehot 2+1.
NHL Pistepörssi ja Vedonlyöntistrategiat
NHL-kausi 2024-25 alkaa 4. lokakuuta. Näet pistepörssin tilanteen alta. Pistepörssi sisältään runkosarja- ja pudotuspeliottelut.
Äänestä: Kuka voittaa suomalaisten NHL-pistepörssin
NHL:n runkosarja on nyt taputeltu, ja pärähtävät käyntiin Suomen aikaa jo sunnuntain vastaisena yönä. Suomalaisten pistepörssin voitto meni Colorado Avalanchen Mikko Rantasen nimiin, joka iski 80 pelaamaansa otteluun pisteet 42+62=104. Koko NHL:n mittakaavassa Rantanen ylsi komeasti pistepörssin kahdeksanneksi.
NHL:n pistepörssin ykkönen kovassa iskussa
Makarin tehokkuudesta kertoo kaiken se, että hän on tehoillaan 3+12=15 NHL:n pistepörssin kärjessä. Kausi on toki vielä vasta alussa, mutta aivan tavanomaista ei ole, että puolustaja johtaa pistepörssiä. Ensi viikolla 26 vuotta täyttävä Makar onkin malliesimerkki modernista hyökkäävästä puolustajasta.