Teksti ja kuvat: Whippet-harrastajat ry
Tämä ei ole mahdollista, koska vinttikoirissa ei ole rasvakerrostumia. Annostuksen onkin oltava pieni, tai sen sijaan tulisi suosia hengitysanestesiaa.
Vaikka italianvinttikoira on hyvin mukautuvainen ja sopeutuvainen rotu, on tärkeää, että sitä sosiaalistetaan pentuna mahdollisimman paljon. Tärkein sosiaalistamiskausi on ennen viiden kuukauden ikää, jolloin koiraa tulisi viedä päivittäin erilaisiin paikkoihin ja tutustuttaa erilaisiin tilanteisiin. Pentuaikaisella hyvällä sosiaalistamisella on hyvin suuri positiivinen merkitys minkä tahansa rodun pennun kasvattamisessa aikuiseksi. Kun näkee ensimmäiset kuukaudet vaivaa sosiaalistamisen eteen, saa sen korkojen kera takaisin aikuisen koiran kanssa. Vaikka pentu vaikuttaisi erittäin rohkealta, on sitä siltikin sosiaalistettava, koska vähäinen sosiaalistaminen voi näkyä vasta koiran tullessa murrosikään.
Vieraan ison koiran kohdatessaan italianvinttikoira saattaa olla varovainen tai välinpitämätön, mutta pienen vieraan koiran kanssa leikki yleensä maittaa. Jotkut urokset saattavat joskus olla dominoivia vieraita uroksia kohtaan, mutta tuttujen urosten kanssa ne tulevat yleensä hyvin toimeen. Nartut tulevat yleensä hyvin toimeen myös vieraiden narttujen kanssa. Kissojen kanssa italianvinttikoira tulee yleensä hyvin toimeen.
Väittäisin ettei whippet tarvitse joka päivä vapaanajuoksutusta.
Vieraan ison koiran kohdatessaan italianvinttikoira saattaa olla varovainen tai välinpitämätön, mutta pienen vieraan koiran kanssa leikki yleensä maittaa. Jotkut urokset saattavat joskus olla dominoivia vieraita uroksia kohtaan, mutta tuttujen urosten kanssa ne tulevat yleensä hyvin toimeen. Nartut tulevat yleensä hyvin toimeen myös vieraiden narttujen kanssa. Kissojen kanssa italianvinttikoira tulee yleensä hyvin toimeen.
Italianvinttikoira on yleensä sosiaalinen ihmisiä ja koiria kohtaan. Se on onnellisimmillaan, jos sillä on koirakaveri, jonka kanssa leikkiä ja jonka kyljessä nukkua. Yleensä sanotaankin, että italianvinttikoira on kuin perunalastu; kun otat yhden, et voi olla ottamatta toista. Toki ensin koira kannattaa kasvattaa aikuiseksi ja sitten vasta ottaa seuraava. Ensimmäiseksi koiraksi italianvinttikoira sopii erittäin hyvin helpon luonteensa vuoksi. Italianvinttikoiran omistajan tulisi olla huumorintajuinen ihminen, joka ei odota koiran tottelevan ensimmäisellä, toisella tai aina viidennelläkään käskyllä.
Vahvimmilla taitaa tällä hetkellä olla whippet, sillä italian vinttikoiran sisäsiisteysongelmat hieman mietityttävät ja ulkonäöllisesti whippet miellyttää hieman enemmän silmää kuin cirneco.
Italianvinttikoira on yleensä sosiaalinen ihmisiä ja koiria kohtaan. Se on onnellisimmillaan, jos sillä on koirakaveri, jonka kanssa leikkiä ja jonka kyljessä nukkua. Yleensä sanotaankin, että italianvinttikoira on kuin perunalastu; kun otat yhden, et voi olla ottamatta toista. Toki ensin koira kannattaa kasvattaa aikuiseksi ja sitten vasta ottaa seuraava. Ensimmäiseksi koiraksi italianvinttikoira sopii erittäin hyvin helpon luonteensa vuoksi. Italianvinttikoiran omistajan tulisi olla huumorintajuinen ihminen, joka ei odota koiran tottelevan ensimmäisellä, toisella tai aina viidennelläkään käskyllä.
Italialainen vinttikoira: pieni koira, jolla on suuri eleganssi
¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
whippet, italianvinttikoira ja cirneco dell'etna
Ensimmäisenä kysymyksenä heti alkuun: Mitä mieltä olette siitä, voiko koiraa ylipäätään ottaa pieneen yksiöön (alle 30m2)?
Whippet – pieni lempeä vinttikoira
Pohjoismaissa ei ole kehitetty vinttikoirarotuja, koska meikäläinen maasto ei sovellu nopealle ja näkönsä varassa metsästävälle koiralle. Vinttikoira tarvitsee aukeita, yhtenäisiä alueita tai kaniinin tapaisia saaliseläimiä, jotka eivät koskaan juokse naapuripitäjän puolelle. Suomalaisesta metsästä ei löydy kumpiakaan, ja pellolla metsästämisen estävät tehokkaasti maanomistuskuviot. Jos koira ajaa saaliin naapurin pellolle tai toisen metsästysseuran hallinnoimalle alueelle, sitä ei saa siellä kaataa. Tyypillisessä metsäryteikössä taas saalis katoaa koiran näkyvistä yhdeksässä tapauksessa kymmenestä. Vaikka jotkut vinttikoirat pyrkivät jäljittämään hukkunutta saalista nenänsä varassa, vinttikoirien suurin ongelma tyypillisissä suomalaisissa metsästystilanteissa on se, että niistä ei juuri kuulu ääntä. Jos tarkoitus on ampua jänis, pyssymiehellä ei ole mitään keinoa seurata ajon kulkua, ja on yhtä todennäköistä ampua yllättäen puskasta ilmestyvää koiraa kuin jänistä – etenkin jos erällä on samaan aikaan muita metsästäjiä, joille vinttikoiran hiljainen ajotapa on tuntematon. Suomalaisessa metsämaastossa ajotilanne voi myös helposti koitua vinttikoiralle kohtalokkaaksi, koska ne ovat niin nopeita. Metsään voi ajaa turvallisesti traktorilla mutta ei formulalla, ja todennäköisyys puhkaista silmä oksantynkään tai katkaista jalka kivenkoloon kasvaa vauhdin lisääntyessä.
Vinttikoira malli fleecepuku vetoketjulla pieni 32-35cm
Ihanteellisen italianvinttikoiran tulisi olla ystävällinen, rohkea, mukautuvainen ja läheisyydenhaluinen koira. Se on yleensä myös iloinen hännänheiluttaja ja näyttää usein tyytyväisyytensä pomppimalla ihmistä vasten tai syliin suoraan maasta. Useimmat yksilöt ovat hyvin avoimia, mutta rodussa on myös pidättyväisempiä tyyppejä, jotka haluavat ensin tutustua vieraaseen ihmiseen rauhassa ennen kuin menevät paijattaviksi ja syliin. Italianvinttikoira ei saa kuitenkaan olla koskaan arka.
Hakutulokset: vinttikoira pieni
Pieni whippet on vinttikoirarotuna nuori suhteessa suurempiinsa ja se on lähtöisin Englannista. Tämä köyhän miehen greyhoundiksi kutsuttu koira on maailman yleisin vinttikoirarotu.