Pitkäveto tarkoittaa lyhykäisyydessään 1×2 eli yksi risti kaksi vetoa


Pitkävetoa pystyi toki pelaamaan jo aiemminkin esimerkiksi monien Englantilaisten vedonlyöntifirmojen kautta – eli kyseessä ei siis todellakaan ole mikään kovin uusi trendi!


Keskeinen asia pitkävetovihjeiden hyödyntämisessä on pitkävetokertoimet. Hyvässä vihjeessä ei ole itse asiassa kyse siitä, mikä pelivalinta on vaan siitä, mikä on valitun kohteen kerroin: todennäköinenkään kohde ei ole hyvä vihje, jos sen kerroin on liian pieni. Vastaavasti erikoisenkin kuuloinen kohde voi olla hyvä peli-idea, mikäli sen kerroin on kohdallaan.

Pitkäveto on myös Veikkauksen vanhin peli, jolla vedonlyöntiä on voinut pelata. Pitkävedon ensimmäinen kohde Suomessa ratkesi marraskuun 9. päivänä, kun SaiPa kohtasi Karhu-Kissat jääkiekon I-divisioonan ottelussa kertoimella 4,70.

Tutustu Suosituimpaan Vedonlyöntimuotoon

Pitkävedon suosio nousi nopeasti tämän jälkeen, ja viikkotasolla suomalainen pelaaja pystyi lyömään vetoa noin 40 eri kohteesta, jotka olivat pääasiassa suomalaista jääkiekkoa sekä eurooppalaista jalkapalloa. Pitkävetoa pystyi pelaamaan lähes jokaisessa kaupungin kioskissa sekä marketissa, jos niillä vain oli Veikkauksen piste.

Pitkävedossa kerroin muodostuu veikkaamiesi kohteiden tuloksesta. Jos veikkaat esimerkiksi neljää kohdetta, joiden kertoimet ovat 2,45; 3,70; 2,80 ja 5,95, on koko vetosi kerroin tällöin näiden yhteenlaskettu summa eli 151,02.

Veikkauksen pitkäveto tarjoaa laajan valikoiman vedonlyöntivaihtoehtoja, joista pelaaja voi valita mieleisensä. Pelaaja voi lyödä vetoa esimerkiksi jalkapallosta, jääkiekosta, koripallosta ja tennisestä, mutta myös muista urheilulajeista kuten salibandysta, pesäpallosta ja yleisurheilusta. Pitkäveto mahdollistaa myös vedonlyönnin eri sarjojen ja turnausten lopputuloksista, mikä lisää peliin entisestään jännitystä ja haastetta.

Pitkävedossa pelaaja veikkaa yhden tai useamman kohteen lopputulemaa. Perinteisesti termillä pitkäveto on viitattu niin sanottuihin 1X2-vetoihin, joissa tulosvaihtoehtoja on tarjolla vain kolme kappaletta: 1 (kotivoitto), X (tasapeli) ja 2 (vierasvoitto). Nykypäivänä tulosvaihtoehtoja voi kuitenkin olla tarjolla enemmänkin kuin kolme, ja ottelun lopputuleman ohella voidaan lyödä vetoa esimerkiksi maalintekijöistä tai maalimääristä.


Parhaat pitkäveto kertoimet – Lue lisää

ja pitkävedon uusin innovaatio, liveveto, tarjoaa mahdollisuuden pelata pitkävetoa myös otteluiden aikana. Oli tapa mikä tahansa, yksi asia on varmaa, pitkäveto lisää jännitystä otteluiden seuraamiseen!

Löydä parhaat pitkävetovihjeet ja kohteet

Pitkävedon suurin päivitys nähtiin vuonna 2002, kun Veikkaus alkoi tarjota myös single -sekä tuplakohteita perinteisen kolmen kohteen yhdistämisen sijasta. Nämä kohteet olivatkin jo monelle suomalaisille tuttuja ulkomaisilta sivustoilta, mutta nyt ne pääsivät koko kansan suosioon!

Pitkävedossa veikataan kohteen eli ottelun tulosta

Pitkävetoa ja urheiluveikkausta voi pelata netissä niin perinteisellä tavalla vedonlyöntitoimiston asettamien kertoimien mukaan kuin vedonlyöntipörssissä muiden pelaajien asettamien kertoimien mukaan.

Parhaat vetovihjeet ilmaiseksi joka päivä

Pitkäveto on yksi suosituimmista vedonlyöntimuodoista. Veikkauksen sivuilla Pitkäveto kohteet ja kertoimet ovat helposti löydettävissä seuraavalla tavalla:

Pitkäveto on ollut pitkään Suomen suosituin vedonlyöntimuoto

Vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla tammikuusta kesäkuuhun julkaisimme vihjeitä kaikkiaan 1 273 kappaletta, mikä tarkoittaa keskimäärin 212 vihjettä kuukaudessa. Tällä korkean volyymin tasolle pyrimme julkaisemaan parhaat ilmaiset pitkäveto vinkit myös tulevaisuudessa!

Pitkäveto Vihjeet 2024 – Parhaat Vinkit ja Kertoimet | Uhmapelaajat

Pitkävedossa pelaaja veikkaa voittajaa 1-10 kohteelle. Pelikohteiden kertoimet riippuvat paljon siitä, mikä todennäköisyys tietylle lopputulokselle on laskettu. Jos esimerkiksi ylivoimainen voittajasuosikki on kotijoukkue, tämän kerroin on yleensä pieni. Jos onnistuu veikkaamaan oikean rivin vaikkapa 3 kohteelle voittosumma lasketaan kertomalla voittorivin kertoimet panoksella, jolla pelaaja peliä pelasi. Pitkävedossa ottelujen tulokset määritellään seuraavasti: 1=kotivoitto, X=tasapeli ja 2=vierasvoitto varsinaisen peliajan sisällä. Mitä enemmän otteluita samalla pelikupongilla pelaa, mahdollisuus luonnollisesti voittaa mitään pienenee. Tosin taas jos pelaa vain yhtä kohdetta, todennäköisyys voittoon on melko hyvä, mutta voitto on usein myöskin vaatimaton.

Parhaat pitkävetovihjeet 2024 · 1

Pitkävedossa on myös kahdenlaisia kertoimia, nimittäin kiinteitä sekä muuttuvia. Kiinteät kertoimet pysyvät samana koko ottelun ajan, ja lopullinen kerroin on se, mikä oli voimassa sillä hetkellä kun vedon asetit. Muuttuvat kertoimet taas seilaavat edes takaisin ottelun edetessä, jolloin voit yrittää löytää sen parhaan hetken lyödä vetoa lopputuloksesta. Jos kannustamasi joukkue on ensimmäisen puoliskon jälkeen häviöllä 0-3, mutta olet varma heidän nousevan vielä rinnalle ja ohi, voi saatavilla oleva kerroin olla sillä hetkellä todella paljon mehukkaampi kuin ennen ottelun alkua!