SUOMI-USA MM-JÄÄKIEKKO-OTTELU KLO 14.20 "
Suomi ja USA kohtasivat toisensa vuoden 2022 MM-kisoissa kahdesti. Alkulohkossa Leijonat oli Yhdysvaltoja etevämpi lukemin 4-1, välierässä Yhdysvallat lähti hakemaan revanssia Suomesta. Välierä oli lopulta tasaisempi koitos, mutta Suomi poistui kuitenkin kaukalosta voittajana lukemin 4-3 ja eteni finaaliin, jossa lopulta kaatui Kanada jatkoajalla.
MM-kisoissa kaikki Suomen ottelut näkyvät ilmaiseksi TV:stä. Suomi – USA näkyy perjantaina ilmaiseksi, studio ottelusta alkaa kello 16:00. Lisäksi kaikki turnauksen ottelut ovat katsottavissa maksullisen C More -palvelun kautta.
MM-kisat 1977: Suomi voitti 6-3
MM-kisat 1978: USA voitti 8-6
MM-kisat 1981: Suomi voitti 8-1
MM-kisat 1982: Suomi voitti 8-4
MM-kisat 1983: USA voitti 4-2
MM-kisat 1984: Suomi voitti 7-2
MM-kisat 1985: Suomi voitti 7-4
MM-kisat 1986: Suomi voitti 7-5
MM-kisat 1987: Suomi voitti 4-1
MM-kisat 1988: Suomi voitti 8-6
MM-kisat 1989: tasapeli 5-5
MM-kisat 1990: Suomi voitti 6-3
MM-kisat 1991: USA voitti 6-3
MM-kisat 1992: USA voitti 5-1
MM-kisat 1993: USA voitti 5-3
MM-kisat 1994: Suomi voitti 5-2
MM-kisat 1995: Suomi voitti 7-5
MM-kisat 1996: USA voitti 5-4
MM-kisat 1996: USA voitti 8-7 jatkoajalla
MM-kisat 1999: Suomi voitti 6-3
MM-kisat 2000: Suomi voitti 3-1
MM-kisat 2003: Suomi voitti 3-2
MM-kisat 2004: USA voitti 2-1
MM-kisat 2006: USA voitti 6-5
MM-kisat 2006: Suomi voitti 4-2
MM-kisat 2007: USA voitti 6-3
MM-kisat 2008: USA voitti 5-3
MM-kisat 2010: USA voitti 6-2
MM-kisat 2011: USA voitti jatkoajalla 3-2
MM-kisat 2012: Suomi voitti 4-1
MM-kisat 2015: USA voitti 2-1 rangaistuslaukausten jälkeen
MM-kisat 2018: USA voitti 5-4
MM-kisat 2019: USA voitti 4-1
MM-kisat 2019: Suomi voitti 3-2
MM-kisat 2020: Suomi voitti 1-0
MM-kisat 2021: USA voitti 4-3
MM-kisat 2023: USA voitti 6-2
SUOMI-USA MM-JÄÄKIEKKO-OTTELU KLO 20.20
MM-kisat polkaistaan käyntiin perjantaina 12. toukokuuta, kun Suomi ja USA ottavat toisistaan mittaa Tampereella kello 16:20 alkaen. Samaan aikaan Latviassa nähdään Slovakian ja Tshekin välinen kohtaaminen.
MM 2022 kisojen Suomi-USA kertoimet ennustavat Leijonien olevan Yhdysvaltoja selkeästi vahvempi MM-välieräottelussa. Myös Bonuskoodien tiimi yhtyy tähän näkemykseen vedonlyönti-ennakossa.
Suomi oli saanut tehottoman alun jälkeen rivinsä kasaan ja kahden helpomman pelin jälkeen lähti tappelemaan USA:n kanssa lohkovoitosta. Voitolla Suomi siis voittaisi lohkon. Tasapeli varmistaisi sen, ettei Suomi voisi valahtaa missään tapauksessa enää neljänneksi, jolloin puolivälierässä tulisi vastaan Italia, Kanada tai Ranska ja Suomen loppusijoitus riippuisi Ruotsi-Tsekki -ottelun tuloksesta. Tappiolla Suomen kohtalo riippuisi täysin Ruotsi-Tsekki -ottelusta, jossa Ruotsin voitto sysäisi Suomen neljänneksi, koska silloin Suomi olisi tasapisteissä Tsekin kanssa ja Tsekki menisi edelle keskinäisen pelin voittonsa ansiosta.
Ihan kuin ottelussa ei muuten riittäisi jännitystä, voit buustata sitä nappaamalla parhaat Suomi-USA kertoimet tästä artikkelista. Lue myös meidän asiantuntijoidemme Suomi – USA vedonlyönti ennakko ja jännitä ottelua yhdessä meidän kanssa.
Jääkiekon MM-kisat 2023: Maalikooste Suomi – USA 12.5
Jääkiekon nuorten MM-kisat
Nuoret leijonat hävisi tiukan kamppailun välierässä Yhdysvaltoja vastaan aikaisin aamuyöllä Suomen aikaa. ottelusta. Suomi pelaa vielä pronssista ensi
Aiemmin Suomi peittosi puolivälierissä Ruotsin tiukasti 3-2 ja USA taas voitti omassa puolivälierässään Tsekin 5-2. kahden maalin tappioasemasta tiukkaan ja tärkeään voittoon.
Jääkiekkoilun MM-2023: Suomi–USA Leijonat & lampaat
Erityisesti kannattaa pitää silmällä USAn taituria Suomi johtaa nuorten MM-kohtaamisiaan USAn kanssa (18-16), mutta tilastot ovat vain historiaa.
Suomi–USA MM-kisoissa kautta aikojen
Bonuskoodien asiantuntijatiimi elää ja hengittää MM jääkiekko vedonlyöntiä täysillä ja pureudumme jokaiseen Suomen otteluun. Katso miltä MM-välierän Suomi vs USA kertoimet näyttävät meidän mielestämme ja ota vinkkejä omiin pelivalintoihin.
Suomi ja USA ovat kohdanneet miesten MM-kisoissa 64 kertaa
Suomi saa MM-kisojen kolmannessa ottelussaan vastaansa USA:n. Ottelu on Leijonille ensimmäinen niin suurmaan kohtaaminen tämän kevään kotikisoissa. Joukkueet kohtasivat lohkovaiheessa myös viime vuonna, jolloin Suomi oli parempi lukemin 2–1 Atte Ohtamaan ja Iiro Pakarisen maaleilla. USA ja Suomi ovat muutenkin kohdanneet viime vuosina tiuhaan, sillä tämä on jo neljäs kerta peräkkäin, kun joukkueet pelaavat samassa MM-kisojen alkulohkossa.
Liveseuranta, jääkiekon MM-kisat: Suomi-USA
Suomi lähtee kotikisoihin hallitsevana MM-hopeamitalistina. Vuoden 2021 MM-kisat sujuivat Leijonien osalta loistavasti aina finaaliin asti, jossa Kanada nappasi maailmanmestaruuden jatkoajalla. USA puolestaan pelasi lähes täydellisen lohkovaiheen, sillä sen ainoa pistemenetys tuli juuri ottelussa Suomelle. Lohkovoiton jälkeen joukkue murskasi Slovakian puolivälierissä 6–1, mutta kaatui sitten Kanadalle välierissä. Sama joukkue siis koitui molempien maiden kohtaloksi viime vuoden turnauksessa. Lopulta myös USA nappasi mitalin kaatamalla pronssiottelussa Saksan.
USA Suomi U20 MM 2024 - Välierä 4 tammikuun, 2024 20:30 · 1
Jääkiekon U18-ikäisten MM-kisat pelataan keväällä suomessa, pelipaikkoina Espoo ja Vantaa. Säkylän Urheilijat järjestää osana 80v juhlavuoden toimintaa yhteismatkan kisoihin tiistaina 30.4.2024 otteluun Suomi-USA Espoon Metro-Areenalla. Kyseessä on alkulohkon päättävä ottelu. Matka Espooseen ja takaisin on ilmainen ja kustannetaan yhteistyössä Säkylän Urheilijoiden ja Leader Satasillan toimesta. Lähtijälle jää maksettavaksi ainoastaan lippu peliin, jonka hinta on 5€ lapsilta (0-17v) ja 15€ aikuisilta. Lippumme ovat areenan yläkatsomoon samaan lohkoon. Mukaan mahtuu 50 nopeinta ilmoittautujaa