Voitollinen vedonlyönti ja tärkeimmät nyrkkisäännöt
Jokaiselle voitollista vedonlyöntiä hamuavalle betsaajalle onkin äärimmäisen tärkeää se, että osana vedonlyöntiäsi ovat vieressä kököttävät kynä ja paperi – tai vaihtoehtoisesti jonkin elektronisen laitteen muistio. Toisin sanoen sinun tulee kirjata ylös lyömäsi vedot, sillä vain siten voit olla sataprosenttisen varma siitä, että tiedät, mitkä lajit ja liigat sekä minkä tyyliset kohteet ovat se sinun suurin vahvuutesi.
Ennen kuin lähdemme analysoimaan muita voitolliseen vedonlyöntiin liittyviä erittäin tärkeitä elementtejä, haluamme korostaa yhtä asiaa: pelikassan hallintaa.
Kun sarjan ja joukkueiden peruslukemat ja rankingit on kunnossa, niin arviointeja voi alkaa tekemään yksittäisistä ottelussa. Suosittelemme tekemään arvioita yksittäisiin otteluihin ensin harjoitusmielessä, analysoida omien todennäköisyyksien sekä arvioiden laatua ja ottaa niistä oppia tulevaisuuteen. Vain siten vedonlyöjänä voi kehittyä ja pelata pitkässä juoksussa voitollista vedonlyöntiä. Yksittäisen ottelun todennäköisyysarviointeihin vaikuttaa eniten joukkueille aiemmin annetun rankingit eli voimaluvut. Lisäksi on syytä huomioida viiden tai kymmenen ottelun kuntopuntari, joka näyttää selkeästi sen miten hyvässä lennossa joukkueet ovat viime aikoina olleet.
Aloittelijan Opas Voitolliseen Vedonlyöntiin
Tässä artikkelissa tulemme perehtymään siihen, mitkä ovat ne salat voitollisen vedonlyönnin takana. Se voitaneen kuitenkin jo paljastaa, että mitenkään sormia napsauttamalla tämän harrastuksen kääntäminen pitkällä aikavälillä voitokkaaksi betsaamiseksi ei tapahdu sormia napsauttamalla, vaan se vaatii oikeasti työtä. Jos siis olet tosissasi sen suhteen, että haluat olla voittava betsaaja ja kenties jonain päivänä jopa ihan ammattilainen, mikä taas on oma lukunsa, niin sinun on oltava valmis käärimään niin sanotusti hihasi.
Nyt sinulla on siis käsissäsi todennäköisyys vetosi osumiselle. Tuo prosenttiluku 55 muutetaan desimaaleiksi eli muotoon 0,55. Tuo desimaali kerrotaan betsisivuston tarjoamalla kertoimella eli suoritetaan kertolasku 0,55 x 2,10. Vastaukseksi saadaan 1,155 eli olet löytänyt ylikertoimen. Ylikerroin on löytynyt, jos tuon kertolaskun tulo on yli 1,00. Se siis tarkoittaa sitä, että pitkässä juoksussa, kun lyöt tällaisia kohteita ja vetoja, sanapari ”voitollinen vedonlyönti” toteutuu.
Vedonlyönti on harrastuksena yksi maailman vanhimmista – ovathan ensimmäiset viitteet siitä olemassa jo ajalta reippaasti ennen ajanlaskun alkua. Se on myös äärimmäisen suosittu harrastus, mutta mitä, jos päämääränä onkin joku muu kuin vedonlyönti harrastuksena – sanotaan nyt vaikka voitollinen vedonlyönti?
Toinen äärimmäisen tärkeä seikka on se, miten monta kohdetta isket vedonlyöntikupongeillesi. Mikäli taot lapullesi rekan eli monta kohdetta samaan vetoon ja lähdet jahtaamaan jättimäisiä kertoimia, olet todella kaukana voitollisesta vedonlyönnistä. Keskity siis lähes poikkeuksetta pelaamaan single-kohteita.
Voitollinen vedonlyönti ei ole helppoa, mutta mahdollista se on
Ja sitten ne vedonlyöntibonukset. tarjoavat uusille asiakkaille huikeita määriä ylimääräistä bonusrahaa, unohtamatta ilmaisvetoja ja riskittömiä vetoja. Voitollinen vedonlyönti onkin haastavaa erityisesti alkuvaiheessa, kun maltti saattaa olla koetuksella ja pelikassa on varsin pieni. Siksi siis kannattaa hyödyntää tarjolla olevat vedonlyöntibonukset eli sillä ne mahdollistavat pelikassan huomattavasti nopeamman kasvattamisen.
Voitollinen vedonlyönti internetissä
Tosiasiassa voitollisen vedonlyönnin voi kiteyttää yhteen sanaan: kärsivällisyys. Tämä pätee vedonlyönnissä monella eri osa-alueella. Kärsivällisyyttä tarvitaan etenkin, kun vääjäämätön tappioputki sattuu kohdalle ja jokainen veto tuntuu menevän metsään.
Voitollinen vedonlyönti internetissä
Kun sinulla on käytössä pitkäjänteiseen voitolliseen vedonlyöntiin tähtäävä strategia, niin pikavoittoja ei ole olemassa. Tappioputket ja häviöt on vain yksinkertaisesti hyväksyttävä osana pelaamista.
Voitollinen vedonlyönti ja voimaluvut
Voitollinen vedonlyönti on tietenkin jokaisen vedonlyöjän tavoite, mutta miten voitollista vedonlyöntiä on oikein mahdollista pelata? Etenkin, kun talon etu pätee jokaiseen pelattavaan kohteeseen.
Voitollinen vedonlyönti – miten voin varmistaa voitot
on yksi mahdollinen tapa voitolliseen vedonlyöntiin, mutta sekin vaatii huomattavaa omistautumista ja ajankäyttöä. Arbitraasien käyttäminen on myös vaikeutunut, sillä iso osa vedonlyöntitoimistoista toimii muutamien eri vedonlyöntialustoilla. Arbitraasit perustuvat virheisiin kertoimissa ja vastavetojen lyömiseen useilla eri vedonlyöntisivuilla, mutta isot heittelyt kertoimissa ovat nykyään harvinaisia.
Voitollinen vedonlyönti raveissa
Tämä on sekä hyvä että huono asia, sillä voitollinen vedonlyönti vaatii aina huolellista taustatyötä ja kohteen odotusarvojen laskemista. Vedonlyönti ilman rekisteröitymistä on ehdottomasti edelleen kasvava trendi ja myös moni perinteinen vedonlyöntisivusto tarjoaa nykyään ns. pikavedonlyönnin, jossa pelaamisen voi aloittaa nopeasti verkkopankkitunnuksilla ilman pelitilin rekisteröintiä.