Skotlanti ja Serbia pääsevät EM-jatkokarsintaan.
Huuhkajat on osallistunut EM-karsintoihin jokainen kerta vuoden 1968 EM-kisoista lähtien. Sitä ennen ehdittiin pelata kaksi EM-lopputurnausta, joiden karsintoihin Suomi ei lähtenyt mukaan. Huuhkajat on selvinnyt EM-kisoihin kertaalleen. Historiallinen arvokisapaikka varmistui marraskuussa 2019 kotiottelussa Liechtensteinina vastaan.
Naisten EM-karsinnat vuoden 2025 EM-kisoihin ovat nyt edenneet päätösvaiheeseen. Joukkueilla on heinäkuussa edessä kaksi ottelua, joiden jälkeen ensimmäiset EM-kisapaikat on jaettu. Osa joukkueista on jo nyt asemoinut itsensä vahvasti taistelussa kisapaikoista. Helmarien lohko on ainoa, jossa kaikki on vielä auki.
Helmarit pelaa heinäkuussa kaksi EM-karsintaottelua, ensin kotona Norjaa ja sitten vieraissa Italiaa vastaan. Voitoilla molemmista otteluista Suomi olisi varmasti EM-kisoissa. Myös pienempi pistesaalis voi riittää, riippuen siitä, miten muut joukkueet pelaavat keskenään. A-divisioonan joukkueena Suomi on varmasti vähintään EM-jatkokarsinnassa.
Portugali pääsee varmasti EM-jatkokarsintaan.
EM-kisat 1960: Ei osallistunut karsintoihin
EM-kisat 1964: Ei osallistunut karsintoihin
EM-kisat 1968: Ei selvinnyt karsinnoista jatkoon
EM-kisat 1972: Ei selvinnyt karsinnoista jatkoon
EM-kisat 1976: Ei selvinnyt karsinnoista jatkoon
EM-kisat 1980: Ei selvinnyt karsinnoista jatkoon
EM-kisat 1984: Ei selvinnyt karsinnoista jatkoon
EM-kisat 1988: Ei selvinnyt karsinnoista jatkoon
EM-kisat 1992: Ei selvinnyt karsinnoista jatkoon
EM-kisat 1996: Ei selvinnyt karsinnoista jatkoon
EM-kisat 2000: Ei selvinnyt karsinnoista jatkoon
EM-kisat 2004: Ei selvinnyt karsinnoista jatkoon
EM-kisat 2008: Ei selvinnyt karsinnoista jatkoon
EM-kisat 2012: Ei selvinnyt karsinnoista jatkoon
EM-kisat 2016: Ei selvinnyt karsinnoista jatkoon
EM-kisat 2020: Sijoittui karsintalohkon toiseksi ja eteni suoraan EM-kisoihin
Joukkueet, jotka eivät pääseet kisoihin karsinnoista suoraan, saivat mahdollisuuden päästä lopputurnaukseen pudotuspelien kautta. Kansojen liigan kullekin liigalle oli varattu yksi lopputurnauspaikka. Marraskuussa 2020 pelattaviin pudotuspeleihin pääsi kunkin liigan lohkovoittajat, jos se ei ollut jo päässyt kisoihin. Kisoihin päässeiden paikat täytettiin liigan seuraavaksi parhaiten sijoittuneilla joukkueilla ja sen jälkeen tarpeen mukaan alemmista liigoista.
EM-karsintojen formaatti on kokenut monia muutoksia vuosien varrella, osittain myös siksi, että paikkoja lopputurnauksessa on lisätty tasaisesti EM-kisojen perustamisesta lähtien. Historian ensimmäisiin EM-kisoihin vuonna 1960 selvisi neljä joukkuetta, kuten myös neljään seuraavaan lopputurnaukseen. Osallistuvien maiden määrää nostettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1980, jolloin EM-kisoihin selvisi karsinnoista kahdeksan joukkuetta. Seuraavan kerran määrää nostettiin vuoden 1996 kisoissa, kun joukkueiden määrä tuplattiin kuuteentoista, ja viimeisimmän kerran vuonna 2016, mistä lähtien EM-kisoissa on pelannut 24 joukkuetta.
Samalla karsintoihin osallistuvien maiden määrä on noussut. EM-karsinnat vuoden 1960 kisoihin pelattiin pudotuspelimuodossa ja niihin osallistui vain 17 maata. Vuoden 1964 osallistuikin sitten jo 30 joukkuetta, mutta EM-karsinnat pelattiin edelleen pudotuspelimuotoisesti. Lohkovaihe tuli mukaan vuoden 1968 kisojen karsintoihin, jolloin mukana olivat myös käytännössä kaikki Euroopan maat. Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajottua myös eurooppalaisten maiden määrä on kasvanut, ja nykyisin EM-karsinnoissa pelaa 55 Uefan jäsenmaata.
Valko-Venäjä pääsee EM-jatkokarsintaan.
Karsinnat jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailuihin 2020 käynnistyivät maaliskuussa 2019. Karsintoihin osallistuneista 55 maajoukkueesta 24 eteni , joka järjestetään vuoksi vuotta alun perin suunniteltua myöhemmin kesällä 2021. Karsinnat olivat sidoksissa , josta oli myös mahdollista edetä lopputurnaukseen. osallistui karsintoihin ensimmäistä kertaa.
Slovenia pääsee EM-jatkokarsintaan.
EM-karsintojen viimeiset ottelut pelataan 12. ja 16. heinäkuuta. Alta voit katsoa yhteenvedon kaikista EM-karsintalohkoista ennen viimeisiä karsintaotteluita.
Montenegro tai Kreikka pääsee EM-jatkokarsintaan lohkon voittajana.
Kaikki lohkovoittajat ja -toiseksi sijoittuneet pääsevät suoraan EM-kisoihin, kun taas lohkojen kolmanneksi ja neljännekseksi sijoittuneet etenevät EM-jatkokarsintaan.
Romania tai Armenia pääsee EM-jatkokarsintaan lohkon voittajana.
EM-karsinnat käynnistyivät maaliskuussa 2023. Suomi ylsi jatkokarsintaan, mutta hävisi jatkokarsintojen välieräottelun Walesille maalein 1-4 eikä päässyt vuoden 2024 EM-lopputurnaukseen.
Albania tai Luxemburg pääsee EM-jatkokarsintaan lohkon voittajana.
Portugali kantoi ennakkosuosikin viittaa ja osoittautui karsintojen A-lohkossa varsin ylivoimaiseksi. Lohkovoiton myötä Portugali eteni ainoana joukkueena Cagliarissa, Italissa pelattaviin EM-kisoihin. Suomen karsinnat päättyivät kuitenkin tyylikkäästi, kun miehet kaatoivat päätöspäivä sunnuntain kamppailussa Tsekin tyylipuhtaasti 3-0 ja varmistivat lohkossaan 2-sijan.
Käymme läpi Suomen aiemmat EM-karsinnat ja miten se on menestynyt.
Perjantai 15.11. jää suomalaiseen urheiluhistoriaan päivänä, jolloin Suomen jalkapallomaajoukkue varmisti historiansa ensimmäisen arvokisapaikkansa. Liechtenstein kaatui EM-karsintojen toiseksi viimeisessä ottelussa Telia 5G Areenalla maalein 3-0.