Murtoluvut â vedonlyönti kertoimet ja niiden luettavuus
Tulosvedon kiinteissä kertoimissa yksittäisen kohteen palautusprosentin voi laskea vedonlyöntiyhtiön tarjoamien tulosveto kertoimien avulla. Tämä on kuitenkin melko työläs prosessi, sillä tuloksia voi olla yhteensä jopa parisen kymmentä. Periaatteessa tämä kuitenkin tapahtuu niin, että lasketaan eri tulosten kertoimista ensin kunkin vaihtoehdon todennäköisyysprosentti, jonka jälkeen kyseiset prosentit lasketaan yhteen. Näistä muodostuu tietty lukema, esimerkiksi 110. Tämän jälkeen käytetään yksinkertaista jakolaskua 100 jaettuna 110 ja saadaan kohteen palautusprosentti, joka tässä tapauksessa olisi siis 90 %.
Monet ovat tiedustelleet, mitä tarkoittavat joissain esiintyvät kertoimet mallia +125, -130, 8/3 jne. 99% maailman kertoimista on ilmaistu joko eurooppalaisella tavalla (decimal), amerikkalaisella tavalla (american) tai brittien tavalla (fractional). Vedonlyöntiyhtiöillä on sivuillaan yleensä valitsin, jolla kertoimet saa näkyviin itselleen miellyttävimmällä tavalla. Tilanne muodostuukin yleensä hankalaksi siinä vaiheessa, kun suomalainen menee ulkomaalaisille vihje- tai urheilusivustoille, joissa kertoimet ilmoitetaan paikallisella tyylillä. Lisäksi sosiaalisen median tietyt sivustot eivät ole meikäläisten kertoimista kuullutkaan.
Vain uusille asiakkaille
Vedonlyönti: Lyö vetoa väh. 1.50 kertoimella, saat vetosi arvoisen ilmaisvedon max. 20€. Voit toistaa tämän viidesti ja SAAT 100 € edestä ilmaisvetoja! Kierrätysaikaa: 7 vrk
Parhaat kertoimet löydät näiltä vedonlyöntisivustoilta:
Vain uusille asiakkaille
Vedonlyönti: Lyö vetoa väh. 1.50 kertoimella, saat vetosi arvoisen ilmaisvedon max. 20€. Voit toistaa tämän viidesti ja SAAT 100 € edestä ilmaisvetoja! Kierrätysaikaa: 7 vrk
Palautusprosentilla tarkoitetaan määrää, jonka betsaaja saa teoreettisessa tapauksessa takaisin. Muuttuvan kertoimen tulosvedossa palautusprosentti on täsmälleen se summa, joka palautetaan joka kerta pelaajille (paitsi, jos kukaan ei veikkaa oikeaa tulosta, jolloin voitot siirretään tuleviin kohteisiin).
HJK:n ja sen Konferenssiliigan vastustajien pelaajiston arvo Transfermarkt-sivuston mukaan: Real Betis (186,40 milj. €) Panathinaikos FC (95 .... Real Betis – HJK 19.12.2024 | Katso vetovihje & kertoimet
Livevedonlyönti on yhä suositumpaa ja livevedonlyöntiin on olemassa myös erilaisia sivustoja, jotka seuraavat herkeämättä livenä olevina pelejä ja niiden kertoimia. Näiden livekertoimien myötä pelaaja voi nopeasti tehdä päätöksen missä sivustolla vedonlyöntiä suorittaa ja milloin pelaaja laittaa live kertoimet oman vetolapun kohteeksi. In-Play Odds sivustot vertailevat useamman vedonlyöntisivustojen kertoimia ottelun 1X2 kohteissa ja ne kertovat hyvin mihin suuntaan ottelun ennakoidaan menevän.
Sinun kupongillasi on kuitenkin voimassa vetohetken kertoimet.
Reaaliaikainen vedonlyönti eli liveveto tarjoaa runsaasti kohteita ja erilaisia kertoimia eri tapahtumiin, ja tämän avulla saat jännitystä otteluihin. Livevetokertoimet muuttuvat pelitilanteiden ja -ajan myötä ja parhaat kertoimet livevetoon löydät kaikilta ulkomaisilta tunnetuilta vedonlyöntiyhtiöiltä. Ne tarjoavat kymmeniä, ellei jopa satoja kohteita erilaisia kohteita.
Näillä luvuilla kertoimiksi saadaan seuraavat:
Veikkaus ja useat muut ulkomaiset vedonlyöntisivustot tarjoavat kertoimet live-vedonlyöntiin. Live-veto on yksi suosiotaan nopeiten kasvattavista vedonlyöntimuodoista. Yksi suuri syy siihen on se, että vetoa voi lyödä myös mobiililaitteilla, katsotpa sitten vedonlyönnin kohteena olevaa ottelua tai muuta tapahtumaa paikan päällä tai livelähetyksenä vedonlyöntitoimiston tarjoamasta livestreamista tai muun tuottajan tuottamana.
Otetaan esimerkiksi seuraavat kertoimet:
On tärkeää muistaa, että pitkäveto kertoimet edustavat lyömäsi vedon osumistodennäköisyyttä. Jos lyöt vetoa altavastaajan voitosta, saat vedollesi suuremman kertoimen, mutta samalla voittosi on tavallista epätodennäköisempi. Siksi sinun kannattaakin tarttua suurin kertoimiin pienemmillä panoksilla pelaten, jos haluat pitää pelikassasi kurissa ja vähentää varianssiasi. Pienikin panostus yli 5.00 kertoimella tuo sinulle osuessaan kelpo summan kahisevaa, jos panostat siihen suositellun 1-prosentin pelikassastasi. Suuret pitkäveto kertoimet ovat siis ehdottomasti pelaamisen arvoisia, jos uskot altavastaajalla olevan hyvän mahdollisuuden voittaa esimerkiksi jalkapallo-ottelussa. Erityisesti tarjoavat usein tarkkaavaiselle katsojalle paljon maukkaita, suuria kertoimia, joissa altavastaajan mahdollisuudet on arvioitu väärin veikkausivuston puolelta.
Voi syöttää EU/UK/US tyylisiä kertoimia.
Vaikka monet meistä lyövätkin mielellään useampia kohteita yhdellä vetolapulla, ei se voittavan vedonlyönnin kannalta ole kannattavaa. Jos haluat maksimoida voittomahdollisuutesi, tulee sinun sekä vertailla kertoimia netin eri veikkausivustojen välillä että lyödä vetosi singlekohteina. Singlekohteet tarkoittavat siis vain yhden pitkäveto kohteen sisältäviä vetoja, joista voitat joka kerta, kun tähän kohteeseen asettamasi panostus osuu kohdalleen. Tällä veikkaustavalla kertavoittosi ovat pienempiä, koska kokonaiskertoimet jäävät pienemmäksi, mutta saat voittoja myös huomattavasti useamman kohteen pitkävetolappuja useammin. Kun asetat vetosi singlekohteeseen hyvällä kertoimella, voit olla varma, että olet tehnyt hyvän vedonlyöntipäätöksen.
Ne muunnetaan automaattisesti EU-desimaalikertoimiksi.
Urheilutapahtuma jo sinänsä tarjoaa jännitystä pre-match vetojen ansiosta, mutta live-vedonlyönnin kanssa tähän tulee vielä yksi vaihde lisää ja joskus kertoimet vaihtuvat nopeammin kuin pelaajat ehtivät lyömään vetoa. Livevetojen osalta kannattaa tarkkailla otteluun saatavilla olevia tilastoja ja verrata niitä ottelun tapahtumiin ja annettuihin kertoimiin.