BC Nokia on koripallon Suomen mestari


Ensimmäisen kerran Suomen mestaruus ratkottiin lyhyellä cup-muotoisella kaudella, jonka voittajaksi selvisi Ylioppilaskoripalloilijat. Finaali ratkesi heidän hyväkseen tosin luovutusvoitolla, sillä finaalivastus Eiran Kisa-Veikot luovutti voiton suosiolla – Kisa-Veikkojen pelaajia ei haluttu rasittaa lähinnä seurassa sivurooliin jääneellä lajilla, sillä pelaajat olivat kiireisiä jo alkaneen jalkapallokauden takia. Koripallo ei totisesti ollut kaikille sitä harrastaneille seuroillekaan siis täysin vakavasti otettava laji SM-sarjan alkuaikoina.


Loppuotteluun selvisivät Eiran Kisaveikot ja ylioppilaskoripalloilijoiden ykkösjoukkue. Lopulta Kisaveikot joutuivat luovuttamaan ottelun, koska heidän tuli edustaa samaan aikaan joukkuetta myös jalkapallossa. sai siis tuolloin väistyä jalkapallon tieltä. Suomen historian ensimmäisen Suomen mestaruuden koripallossa voitti siis ylioppilaskoripalloilijoiden ykkösjoukkue. Seuraavat kisat järjestettiin vuonna 1940, jolloin myös Vedonlyöntitoimisto Oy Tippaustoimisto Ab, eli nykyinen Veikkaus, aloitti toimintansa koripallon parissa.

Yli tuhatpäinen yleisö pääsi seuraamaan, kun Naisten Korisliigan mestaruus ratkesi Kisahallissa. ToPo vei kolmannen ottelun 92-85 ja pääsi juhlimaan seurahistorian ensimmäistä naisten mestaruutta.

Seagulls voitti Koripallon Suomen mestaruuden

SM-sarja jatkui 1950-luvulla edelleen miltei täydellisessä komennossa. HOK-Veikot vei vuosikymmenen kolme ensimmäistä mestaruutta ja sen toimintaa jatkanut Pantterit kaikki mestaruudet aina vuoteen 1958 saakka. Tällöin saatiin ensimmäinen pääkaupungin ulkopuolinen mestaruusseura Kotkan Työväen Palloilijoiden kukistettua finaalissa Tampereen Pyrinnön. Suomalaisittain Kotka kuuluukin perinteikkäimpien koripallokaupunkien joukkoon.

Helsinkiläinen Torpan Pojat otti ylivoimaisesti seurahistoriansa ensimmäisen naisten Korisliigan mestaruuden, kun se vei finaalisarjan Kotkan Peli-Karhuja vastaan puhtaasti 3–0-voitoin. ToPo voitti tiistaina Helsingissä ratkaisupelin pistein 92–85.

Koripallo ei ehkä vieläkään ollut koko Suomen laji ja onhan se yhä edelleenkin pääsääntöisesti isojen kaupunkien laji. 70-luvulla tapahtui kuitenkin selkeä murros Helsinki-keskeisyydestä, mitä kuvastaa hyvin se, että vuosikymmenen ainoa helsinkiläismestaruus meni vuonna 1978 Torpan Pojille.

BC Nokia saavutti miesten Korisliigan mestaruuden voitettuaan ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa Helsingin Seagullsin.


ToPo on naisten Suomen mestari

BC Nokian mestaruutta voi pitää merkittävänä yllätyksenä. Joukkueen pelaajamateriaalin spekuloitiin riittävän kyllä Korisliigan kärkikastiin, mutta harva uskoi joukkueen yltävän mestaruuteen saakka.

Salon Vilpas teki historiaa ja voitti miesten koripallon SM-kultaa

Suomen cupin aiemmin jo voittanut Torpan Poikien naisten koripallojoukkue kruunasi huikean kautensa Suomen mestaruuteen. Viisi edellistä SM-kultaa vienyt PeKa oli vailla mahdollisuuksia yksipuolisessa finaalisarjassa.

Salon Vilpas teki historiaa ja voitti miesten koripallon SM-kultaa ..

90-luku alkoi Uudenkaupungin Urheilijoiden mestaruusjuhlilla – aiemmin ei näin pienessä kaupungissa oltu koriskullasta nautittu. Sittemmin kaupungissa on pelattu koripalloa myös Korisliigan aikakaudella Korihaiden nimellä, mutta vuoden 1990 mestaruus on kaupungissa jäänyt ainoaksi laatuaan.

BC Nokia on koripallon Suomen mestari vuosimallia 2024

Ensimmäisen kerran Suomen koripalloliitto kokosi kasaan kaksitoista joukkuetta vuonna 1939. Joukkueet kisasivat tuolloin ensimmäisen kerran Suomen mestaruudesta. Ensimmäiset SM-tason pisteet teki Kaarlo Einiö, joka pelasi Eiran Kisaveikoissa. Tuolloin loppusarjaan valittiin mukaan neljä parasta joukkuetta.

Koripallon naisten Suomen mestaruus pysyy tutussa osoitteessa

Seurahistorian ensimmäinen naisten mestaruus irtosi ToPolle suoraan voitoin 3–0. ToPo voitti kolme finaalia melkoisella dominanssilla, sillä ensimmäisen loppuottelun se vei 46 pisteellä, toisen 20:llä ja kolmannen seitsemällä.

Munkan lukion pojille koripallon KLL:n Suomen mestaruus!

Viimeksi naisten Suomen mestaruus on mennyt koripallossa Kotkan ulkopuolelle kaudella 2016–17, kun asialla oli Hyvinkään Ponteva. ToPossa mainion kauden ja finaalisarjan pelannut Tuukkanen oli myös seitsemän vuotta sitten isossa roolissa, kun Ponteva juhli SM-kultaa.