Suomen presidentinvaalit -vedonlyönti 2024: Toinen kierros


Vedonlyöjät eivät usko perussuomalaisten ehdokkaan Jussi Halla-ahon mahdollisuuksiin päästä presidentinvaalien toiselle kierrokselle, kertoo vedonlyöntiyhtiö Unibet.


vedonlyöjien veikkauksissa toiselle kierrokselle povataan selvimmin kokoomuksen Alexander Stubbia sekä vihreiden Pekka Haavistoa.

– Sunnuntain vaalipäivään on vielä aikaa, joten en yllättyisi, mikäli tuoreiden gallupien tasaisuus tasaisi vielä myös vedonlyöntikertoimia, Unibetin emoyhtiö Kindred Groupin kaupallinen johtaja Antti Tikka sanoo tiedotteessa.

Vedonlyöntikertoimet: Stubb edelleen selvä ennakkosuosikki

Vaalitulokseen vaikuttaa moni asia, mutta presidentinvaalien vedonlyönnin kannalta voittajaveikkaus on hyvä valinta, sillä presidentivaalit kertoimet ovat lähtökohtaisesti okei kävipä lopputuloksen suhteen kummin päin tahansa.

Olli Rehnin mahdollisuudet toiselle kierrokselle saavat vedonlyöjiltä kertoimeksi 15,00. Lukema on Unibetin tiedotteen mukaan pysynyt pitkään samana.

Presidentinvaalin vedonlyönnissä nähtiin syyskuun puolessavälissä. Tuolloin vedonlyöntitoimisto Unibet ensi kertaa antoi Alexander Stubbille yhtä suuren voittajakertoimen eli 2,25 kuin Pekka Haavistolle.

Edelliset, vuoden 2018 vaalit olivat vedonlyöntimielessä melko tylsät, sillä Sauli Niinistön jatkokausi oli odotettavissa. Niinistö oli jo tuolloin voittanut suuren osan suomalaisia puolelleen.. Luonnollisesti presidentinvaalien vedonlyönti on vähän erilainen mutta on hieman kuin viihdeveonlyönti. Jos veikkaa esim. Euroviisut kilpailua, voi tiedä jo mutta siinä tapauksessa kannattaakin seurata uutisia, koska kampanjan aikana kaikki voi muuttua.


Ottelut Voittajavedot Kaikki Politiikka

Nyt ehdokkaiden kertoimet ovat jälleen muuttuneet. Alexander Stubbin tämänhetkinen voittajakerroin Unibetilla on 1,65 ja Pekka Haaviston on 2,4. Heidän takanaan Mika Aaltolan kerroin on 11, Olli Rehnin 11 ja Jussi Halla-ahon 13.

Ottelut / Kertoimia ei ole saatavilla tällä hetkellä

Kertoimet ovat pysyneet lähes samoina kuin silloin, kun vaalit vedonlyöntikohteena sulkeutuivat ensimmäisen kierroksen vaalipäivän ajaksi. Tuolloin Stubbin kerroin oli 1,13 ja Haaviston 4,50.

Stubb 1,12, Haavisto 5,50, Rehn 15,00, Halla-aho 18,00

– Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen äänimäärien myötä voisi ajatella, että toisesta kierroksesta tulee tasainen taisto. Unibetin kertoimenlaskijat sekä ennen kaikkea vedonlyöjät uskovat kuitenkin vakaasti siihen, ettei Haavisto pysty kunnolla haastamaan Stubbia, kommentoi Unibetin emoyhtiö Kindred Groupin kaupallinen johtaja Antti Tikka tiedotteessa.

Haavisto 44 – Stubb 56 Tälläiset linjat kertomissa tänään

Katso, miten vedonlyönti valtionpäämiehestä eteni.Suomen uudeksi tasavallan presidentiksi nousi Alexander Stubb (kok.), joka voitti presidentinvaalin 2024 toisella kierroksella Pekka Haaviston (vihr.).

Presidentinvaalit 2024 vedonlyöntivinkit | kertoimet ja ennusteet

Suomen presidentinvaalin toisella kierroksella kohtaavat Alexander Stubb (kok.) ja Pekka Haavisto (vihreiden tukema), uskovat vedonlyöntiyhtiö Unibetin vedonlyöjät.

Nappaa Presidentinvaalit 2024 vedonlyöntivinkit

Yhtiöllä on käynnissä vedonlyönti, jossa voi veikata toiselle kierrokselle selviytyviä ehdokkaita. Stubbin kerroin on siinä 1,01 ja Haaviston 1,02.

Suomen presidentinvaalit 2024: vedonlyönti & kertoimet

– Stubbin ja Haaviston kertoimet ovat yllättävän matalia, etenkin kun niitä peilataan viimeaikaisiin gallup-tuloksiin. Voisi sanoa, että vedonlyöjät pitävät kaksikon pääsyä toiselle kierrokselle jo satavarmana. Sunnuntain vaalipäivään on kuitenkin vielä aikaa, joten en yllättyisi, mikäli tuoreiden gallupien tasaisuus tasaisi vielä myös vedonlyöntikertoimia, Unibetin emoyhtiö Kindred Groupin kaupallinen johtaja Antti Tikka kommentoi tiedotteessa.